Luin eilen Facebook-viestin, jossa eräs nainen harmitteli sitä, kuinka nykyajan nuoret pääsevät todella helpolla verrattuna hänen omaan nuoruutensa 70-80-luvun taitteessa. Hän harmitteli sitä, kuinka ennen kaikki oli vaikeampaa. Silloin ei ollut internettiä ja tieto piti hakea kirjastosta. Perheissä oli pääsääntöisesti vain yksi lankapuhelin, eikä kenelläkään ollut matkapuhelimia. Musiikki kuunneltiin vinyylilevyiltä tai kaseteilta. Silloin ei ollut sähköpostia vaan viestintä tapahtui omin käsin kirjoitettujen kirjeiden kautta.
Itse totesin siihen takaisin, että vaikka teknologinen kehitys on ollut vuosikymmenien aikana hurjaa, en näe että ihmiset olisivat olleet sen onnellisempia tai onnettomampia kuin nykyisinkään. Enkä myöskään osaa sanoa, että ovatko ihmiset onnettomampia kuin ennen.
Teknologinen kehitys onnellisuuden lisääjänä on mielestäni pääosin pelkkää harhaa. On toki selvää, että esimerkiksi lääketieteen edistysaskeleet ovat mahdollistaneet yhä paremman hoidon ja mahdollisuuden parantua ja selviytyä elämästä.
Näistä edistysaskeleista huolimatta teknologisessa kontekstissa viihde-elektroniikka, matkapuhelimet, tabletit ja tulevaisuudessa erilaiset virtuaalitodellisuusteknologiat, ovat jatkuvasti pääosassa. Minun on kuitenkin erittäin vaikea ymmärtää miten yhä nopeammat tietokoneet, suuremmat ja korkearesoluutioisemmat televisiot, tai edistyneemmät kännykät mitenkään edistävät hyvinvointia.
Tässä onkin hyvä hetki palata takaisin menneisyyteen ennen internettiä ja tehdä kysymys, että olivatko ihmiset oikeasti onnettomampia silloin koska teknologia oli kehittymättömämpää. Mielestäni tuo vertailu on ylipäätään epäreilu, koska se ei ota huomioon sitä, että kokemus on aina tässä hetkessä, eikä menneisyyden kokemusta voi verrata suoraan nykyiseen hetkeen.
Otetaan esimerkkinä henkilön esiinottama musiikki. Nykyään on helppoa kuunnella musiikkia milloin vain ja kun uutta materiaalia julkaistaan, sen voi kuunnella välittömästi missä päin tahansa maailmaa. Mutta jos oikeasti palaa muistoissa takaisin siihen aikaan, kun musiikki käytiin ostamassa kaupasta, millaista se oli silloin? Harmiteltiinko sitä, että levyn ostaminen oli niin hankalaa? Vai oliko siinä enemmänkin innokasta odotusta. Ehkä joku musiikkilehti oli jo pitkään promonnut suositun bändin uutta levyä, ja sitä hetkeä, kun levy vihdoin julkaistaan, odotetiin kuin kuuta nousevaa. Ja kun levy oli viimein hyppysissä, saattoi ilo ja innostus nousta taivaisiin asti.
Monesti kasettien ja cd-levyjen mukana tuli vihkonen, jossa oli paljon tietoa kyseisestä bändistä ja levystä ja näitä vihkosia tutkittiin tarkoin. Ja voin kuvitella, että moni lähti levy kädessä kotiin ystävänsä kanssa ja uudesta musiikista nautittiin yhdessä toisten seurassa ja siitä sitten digattiin tai ei.
Nyt jokainen voi laittaa omat nappikuulokkeet korviinsa ja kuunnella uuden julkaistun kappaleen ehkä bussissa, meluisassa ympäristössä. Kun kappaletta on kestänyt puoli minuuttia se alkaakin ehkä jo tuntua tylsältä, jolloin pienellä näpäytyksellä musiikki vaihtuukin jo toiseen.
Ne kokemukset, jotka ovat syntyneet omassa menneisyydessä, eivät ole sen arvottomampia kuin kokemukset nyt. Ja niiden vertailu keskenään ei välttämättä johda mihinkään hedelmälliseen.
Itseltä kannattaa kysyä, että mikä teki kokemuksesta merkityksellisen silloin ennen ja mikä tekee sen nyt. Onko se muuttunut jotenkin?
Itse pidän merkityksellisinä juuri niitä kokemuksia, jotka saa jakaa toisen ihmisen kanssa. Se ei tapahdu internetin tai virtuaalitodellisuuden kautta, vaan silloin kun kaksi tai useampi ihminen on fyysisesti läsnä samassa tilassa tai ympäristössä. Tällöin kokemus voidaan jakaa oikeasti toisen kanssa ilman teknologian välille luomaa muuria.
Mikä voisi oikeasti korvata toisen ihmisen antaman kosketuksen tai hymyn? Mikä voisi korvata yhdessä koetut naurut ja itkut? Mikä voisi korvata läheisyyden ja toisesta kumpuavan rakkauden? Näitä asioita ihmiset ovat kokeneet keskenään jo vuosituhansia eikä välissä ole tarvittu yhtään teknologiaa.
En ole kuitenkaan teknologiavastainen. Omistan itsekin uusia vimpaimpia ja teen töitä teknologian saralla. Vimpaimet, kännykät ja pelit ovat hauskoja, mutta niiden niiden arvo on minulle hyvin rajallinen. Loppujen lopuksi ne eivät kykene tuottamaan elämälle merkitystä tai lopullista hyvinvointia. Siihen pystyvät vain merkitykselliset ihmissuhteet ja se miten kukin kohtelee toistaan tässä maailmassa.
